Hyvä tyyppi pääkuva

#PoltsinNuoret!

#PoltsinNuoret

Nuorten Polvijärvi -sivuilla blogissa nuorille kiinnostavat aiheet ja uutiset. Haluatko kirjoittaa blogiin nuoria koskettavasta aiheesta julkaisun? Ota yhteyttä nuoriso-ohjaajaan Ville Hyvöseen.

ANKKURIT

 
angle-left

Blogit

Hyvät tyypit: Vilma, Ronja ja Aino

Tulevaisuudensuunnitelmat vievät kolmea kaverusta eri poluille, mutta yhteinen huumorintaju ja ystävyys yhdistää heidät siitä huolimatta.

Helmikuun Hyvä tyyppi -haastatteluun ei ilmaantunut yhtä hyvistä – tällä kertaa heitä pölähti haastatteluun kaikkiaan kolme. Vilma Hirvonen, Ronja Härkönen ja Aino Toropainen, kaikki 15-vuotiaita, ovat keskenään niin hyviä ystäviä, joten oli ilmiselvää, että myös haastatteluun tullaan porukassa.

Ronja ja Vilma tuntevat toisensa jo pitkän ajan takaa aina lapsuudesta asti. Vasta muutama vuosi sitten Polvijärvelle muuttaneeseen Ainoon he tutustuivat paremmin viime kesänä rippileirillä, kun tytöt sattuivat leirillä samaan huoneeseen.

- Pakostihan siinä tutustuu, kun asutaan samassa huoneessa viikko, Aino naurahtaa.

- Joo, kyllä meillä synkkasikin heti. Tosi nopeasti huomasimme, että olemme kaikki jotenkin samalla aaltopituudella ja jutut kävivät hyvin yksiin, Ronja kuvailee.

Juttua heillä kuulemma riittää. Ystävyksille on kehkeytynyt omat juttunsa ja sisäpiirin vitsinsä, jotka eivät muille ihan helposti aukene. Se juuri onkin yksi heidän ystävyytensä parhaimpia puolia.

- Meillä on samanlainen huumorintaju. Ja kyllä se vain on niin, että just ne tyhmät jutut ovat niitä parhaimpia, varsinkin kun tietää että toinen tajuaa ne, Ronja lisää.

Tämän sanottuaan hän luo merkitsevän katseen ystäviinsä, jotka saman tien räjähtävät nauruun. Tässä vaiheessa on parempi olla utelematta liikaa, että mikä juttu heille tuli mieleen – ystävillä onkin hyvä olla ihan omat yhteiset salaisuutensa.

Yhdeksänluokkalaisen arki yhdistää myös Vilmaa, Ronjaa ja Ainoa huumorintajun lisäksi. Kuluva kevät on heistä kaikista osittain jännittävää, osittain haikeaa aikaa – pian on aika jättää Polvijärven yläaste taakseen ja suunnata kohti jatko-opintoja ja aikuisuutta.

Tulevaisuudensuunnitelmien suhteen ystävykset eroavat toisistaan. Ronja aikoo hakea lukioon, Aino taas ammattikouluun, Vilma taas haluaisi suorittaa kaksoistutkinnon. Joensuu houkuttelee Ronjaa ja Ainoa, Vilma vielä pohtii mitkä oppilaitokset häntä kiinnostaisivat. Kaikille on kuitenkin suhteellisen selvää, että tämän kevään jälkeen heillä on edessä muutto uudelle opiskelupaikkakunnalle.

Ovatko he harkinneet siinä tapauksessa kimppakämppään muuttoa? Eikös se olisi kolmelle hyvälle ystävälle loistava vaihtoehto?

- Ei olla edes ajateltu asiaa, Vilma tunnustaa.

- Aluksi se saattaisi olla ihan hauskaa asua yhdessä, mutta ehkä siinä alkaisi kaivata omaa tilaa aika nopeasti, Ronja miettii.

- Joten ehkä ei, Aino lisää.

Seuraava Hyvä tyyppi on Tiina Tuononen.

Lisää blogeja.

Hyvä tyyppi Arsenij Shadrin

- Moi, mä oon Arska, 16-vuotias Arsenij Shadrin esittäytyy Hyvä tyyppi -haastatteluun...

Hyvä tyyppi Tiina Tuononen

Kirkonkylällä asuva Tiina Tuononen , 14 vuotta, viimeistelee parhaillaan kahdeksatta luokkaa...

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Ville Hyvönen Nuoriso-ohjaaja 0401046208 ville.hyvonen@polvijarvi.fi

Sivu arviointi ja palaute