Hei!
Olen ollut kunnan kesäsomettajana nyt kaksi viikkoa ja nyt haluaisin kertoa millaista on ollut.
Olen kesätyössäni tehnyt somesisältöä mm. Polvijärven tapahtumista ja esteettömyydestä.
Hankalinta tässä kesätyössä on ollut alusta aloittaminen, kun jokin menee pieleen esim. ohjelmistojen kanssa. Mukavinta taas on ollut omien taitojen kehittäminen ja ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa oleminen.
Itse käytän somesisällön tekemiseen monia eri ohjelmia, mitkä tuntuvat hyvältä siinä hetkessä esim. Adobe Photoshop ja Davinci Resolve.
Olen itsekin ideoinut miten julkaisut saisivat enemmän huomiota somessa. Polvijärvi voisi tehdä lyhytvideoita esim. Reels tai Tiktok-alustalla. Niillä on nyt paljon suosiota.
Suurimman osan kesätyöstäni toteutin etänä. Mielestäni on kivaa olla etätöissä, koska etätyössä on enemmän joustoa. Aika tuntuu kuluvan nopeammin kotona.
Somettaminen on ollut yksi lapsuuden haaveistani ja aion myös tulevaisuudessa jatkaa Tubettamista. Itse olen kiinnostunut graafisesta suunnittelusta ja editoinnista. Tämä kesätyö antoi minulle ison boostin eteenpäin siinä hommassa.
Mitä teen tulevaisuudessa? Sain jatko-opintopaikan ykkösvalinnastani! Lähden opiskelemaan tieto- ja viestintätekniikan perustutkintoa Riveriaan Peltolan kampukselle.
Nyt toiveammattini on ohjelmistokehittäjä, mutta en vielä tiedä mitä elämä tuo tullessaan.
Mutta nyt nautitaan kesästä. Aurinkoista jatkoa kaikille!
Terveisin,
Mykola Stankov