Kesätyötä voivat hakea vuonna 2006–2010 syntyneet työttömyysturvan ulkopuolella olevat polvijärveläiset nuoret. Kesätyötä voivat hakea myös 14 vuotta täyttäneet nuoret, jotka täyttävät vuoden 2025 aikana 15 vuotta. Alle 15-vuotias voi tehdä sellaista kevyttä työtä, joka ei vahingoita hänen terveyttään tai kehitystään.
Alle 15-vuotiaiden työsuhteissa tulee huomioida, että työsopimuksen voi tehdä vain huoltaja tai huoltajan antamalla kirjallisella luvalla nuori itse. 15 vuotta täyttäneet voivat itse tehdä työsopimuksensa. Huoltajalla on oikeus purkaa nuoren työntekijän työsopimus, jos purkaminen on tarpeellista tämän kasvatuksen, kehityksen tai terveyden takia.
Työsuhteen ehdot
Työaika on kuusi (6) tuntia vuorokaudessa viitenä (5) arkipäivänä viikossa. Työsuhteen kesto on 10 työpäivää. Työn suorittamisen ajankohta on 5.5. - 29.8.2025 saakka. Palkkaus on 6,50 euroa tunnilta eli 39 euroa työpäivältä. Työsopimus tulee tehdä kirjallisesti.
Työkohteet
Työkohteina voivat olla kunnan eri toimialat, yritykset, yhdistykset, yhteisöt tai yksityishenkilöiden tarjoamat työpaikat. Työnantaja ei kuitenkaan voi olla työntekijän lähisukulainen.
Työnantajilta perittävä korvaus
Yrityksiltä, yhdistyksiltä, yhteisöiltä ja yksityisiltä työnantajilta laskutetaan 39 euroa kuuden tunnin työpäivältä, kahden viikon kesätyöjaksolta 390,00 €.
Hakeminen
1. Sovi ensin oma-aloitteisesti kesätyöpaikasta ja kahden viikon kesätyöjaksosta.
2. Täytä vasta tämän jälkeen työhakemus Kuntarekryssä (www.kuntarekry.fi).
3. Hakuaika on 10.3.–30.4.2025.
4. Valituksi voit tulla vain yhteen kesätyöpaikkaan.
Infotilaisuus
Koululaisille suunnattu kesätyöinfo pidetään 10.3. klo 9.00 koulukeskuksen auditoriossa. Tilaisuus on nuorille hyvä hetki kysyä mitä tahansa työnhaussa askarruttavaa asiaa ja saada vinkkejä työpaikoista.
Kesätyöhakemusten laatimisessa auttavat ja lisätietoja antavat:
Nuoriso-ohjaaja Ville Hyvönen, 040 104 6208, ville.hyvonen@polvijarvi.fi
Etsivä nuorisotyöntekijä Saara Ahosola, 050 348 4278, saara.ahosola@nuorisoverstas.fi