Hyvä tyyppi pääkuva

#PoltsinNuoret!

#PoltsinNuoret

Nuorten Polvijärvi -sivuilla blogissa nuorille kiinnostavat aiheet ja uutiset. Haluatko kirjoittaa blogiin nuoria koskettavasta aiheesta julkaisun? Ota yhteyttä nuoriso-ohjaajaan Ville Hyvöseen.

ANKKURIT

 
angle-left

Blogit

Kotona perheen kanssa – selviytymisvinkkejä poikkeusolojen arkeen

Etäopetus on kestänyt nyt vähän yli kuukauden ja siinä ajassa voi olla jo kyllästynyt muiden perheenjäsenten seuraan. Nythän kotona samaan aikaan voi olla kaikki perheenjäsenet. Haluamme jakaa teille muutaman vinkin siihen, kuinka kotona olemisesta poikkeusolojen aikana voi selvitä.

Jos neljän seinän sisällä oleminen usean henkilön kanssa alkaa olla sietämätöntä, kannattaa lähteä ulos lenkille haukkaamaan hieman raitista ilmaa. Lenkkihän on aina kaksin hauskempaa, joten kannattaa pyytää kaveria mukaan jos se vain on mahdollista.

Lenkkeily ei kuitenkaan onnistu, jos ulkona sataa vettä, lunta, räntää tai on todella kylmä. Tässä tilanteessa, jos se suinkin on mahdollista, omaan huoneeseen lukittautuminen on hyvä idea. Ennen sitä kannattaa kuitenkin ottaa keittiöstä jotain ruokaa mukaan ja ilmoittaa muille perheenjäsenille, ettei saa häiritä.

Nyt kun olet onnellisesti lukittautunut omaan huoneeseesi ruoan kanssa, voi olla hyvä hetki soittaa kavereille videopuhelu. Näin saat perheenjäsenet pois mielestä ja nautit samalla parhaiden kavereiden seurasta.

Jos kukaan kaveri ei kerkeä juttelemaan kannattaa kääntyä tietokoneen, puhelimen tai tabletin pariin ja aloittaa uusi sarja, jatkaa vanhaa hyvää sarjaa, katsoa lempielokuvia tai vaikka jokin uusi elokuva. Nämäkin ovat hyviä keinoja poistaa perheenjäsenet ajatuksista sillä hyvä ohjelmahan vie katsojan mukanaan.

Vaikka huoneesta poistuminen tuntuu epämiellyttävältä, kannattaa huoneesta välillä poistua ja poissaolemisen ajan tuulettaa hiukan huonetta. Näin ollen huoneessa on mukavaa viettää aikaa.

Kannattaa myös suostua syömään muun perheen kanssa vaikka se ei houkuttelisi, tällä tavalla voit välttää kinastelua ja riitelyä. Kun kotona ei riidellä tai kinastella on siellä kaikilla mukavampi olla.

Tsemppiä kaikille kotona oleskeluun ja opiskeluun,
toivottaa NuVan Tiina ja Veera

Lisää blogeja.

Vietä pääsiäisenä laatuaikaa perheen kanssa - kotona ja teknologian avulla

Tässä toisessa blogitekstissä puhumme pääsiäisestä ja kevään tulosta. Pääsiäisenä on ollut...

Keväästä voi ottaa ilon irti poikkeusoloissakin

Onneksi näistä poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta kevät tuli normaaliin tapaan ja...

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Ville Hyvönen Nuoriso-ohjaaja 0401046208 ville.hyvonen@polvijarvi.fi

Sivu arviointi ja palaute