Hyvä tyyppi pääkuva

#PoltsinNuoret!

#PoltsinNuoret

Nuorten Polvijärvi -sivuilla blogissa nuorille kiinnostavat aiheet ja uutiset. Haluatko kirjoittaa blogiin nuoria koskettavasta aiheesta julkaisun? Ota yhteyttä nuoriso-ohjaajaan Ville Hyvöseen.

ANKKURIT

 
angle-left

Blogs

Hyvä tyyppi Arsenij Shadrin

Lukio-opinnot toivat Arskalle kaivattua miettimisaikaa tulevaisuuden suunnitelmia kohtaan.

- Moi, mä oon Arska, 16-vuotias Arsenij Shadrin esittäytyy Hyvä tyyppi -haastatteluun saapuessaan.

- Arsenij on oikea nimeni, mutta kaikki kutsuvat Arskaksi.

Arska ei ole sataprosenttisesti paljasjalkainen polvijärveläinen, sillä hän on syntynyt Joensuussa. Hänen perheensä muutti Polvijärvelle Arskan ollessaan kolmannella luokalla. Tuolloin Sotkuman kyläkouluun siirtyneenä hän näkee, että isomman kaupungin ja maaseutukunnan koulujen välillä isoja eroja.

- Joensuussa oli paljon enemmän porukkaa, sehän nyt on selvä, enkä tuntenut oikein ketään muita kuin omia luokkalaisia. Polvijärvellä taas ihmisiä on paljon vähemmän, mutta täällä tutustui toisiin paljon paremmin.

Joensuun kutsu houkutteli Arskaa peruskoulun päättymisen jälkeen viime keväänä. Hän haki Joensuuhun lukioon, mutta opiskelupaikka ei hellinnyt. Lukio-opinnot alkoivat kuitenkin viime syksynä Polvijärven lukiossa, ja nyt hän uskoo kotipaikkakunnalle jäämisen olleen ihan oikea ratkaisu.

- Ei se lopulta harmittanut ollenkaan, etten päässyt Joensuuhun. Voin vielä asua seuraavat kolme vuotta kotona, kouluympäristö on entuudestaan tuttu ja täällä on samat kaverit ja tutut tyypit, hän analysoi.

Nyt ensimmäisen lukiossa vietetyn syyslukukauden jälkeen opiskelu on vastannut Arskan odotuksiin. Lukioarki on hänestä itse asiassa ollut jopa hieman helpompaa kuin mitä hän odotti. Ainakaan vielä hän ei koe, että hänen olisi tarvinnut ponnistella ylettömästi opiskelujen eteen. Kun tunneilla jaksaa seurata opetusta ja tekee pyydetyt tehtävät niin pääsee jo pitkälle.

Lukiolaisuudessa on Arskasta myös yksi hyvä puoli: Nyt hänellä on aikaa miettiä, mitä hän haluaisi tulevaisuudessa tehdä.

- En yhtään tiedä, mitä haluaisin tulevaisuudessa opiskella tai mitä tehdä työkseni. Monet kavereistani esimerkiksi menivät opiskelemaan ammattikouluun, mutta se tuntui itsestä ihan vieraalta ajatukselta, kun en tiedä yhtään mitä haluaisin jatkossa tehdä.

- Lukiossa saan vielä miettimisaikaa, mutta kyllähän se pitäisi pian päättää, mille alalle sitä lähtisi. Ehkä se ajatus tässä vielä tulee, hän lisää.

Arskalla on selkeä näkemys, kun häneltä kysyy, millainen on hänen mielestään hyvä tyyppi:

- Hyvä tyyppi osaa olla objektiivinen, reilu ja tasapuolinen. Se, että on omia mielipiteitä ja uskaltaa myös tuoda ne julki, on myös hyvä piirre. Toisaalta myös täytyy osata kuunnella muita, keskustelemalla saa paljon enemmän aikaa kuin itsepäisesti jyräämällä muut.

- Osaan kyllä olla itsekin aika itsepäinen, mutta kyllä minusta mielipiteitään pitäisi osata myös muuttaa, jos toinen osaa perustella oman mielipiteensä hyvin, hän pohdiskelee.

More Blog Entries

Hyvä tyyppi Inka Mustonen

Pian koittava joulu on 14-vuotiaasta Inka Mustosesta ihanaa aikaa. Heillä on perheen kesken...

Hyvät tyypit: Vilma, Ronja ja Aino

Helmikuun Hyvä tyyppi -haastatteluun ei ilmaantunut yhtä hyvistä – tällä kertaa heitä pölähti...

Asset Publisher

Yhteystiedot

henkilön kuva
Ville Hyvönen Nuoriso-ohjaaja 0401046208 ville.hyvonen@polvijarvi.fi

Sivu arviointi ja palaute