Hyvä tyyppi pääkuva

#PoltsinNuoret!

#PoltsinNuoret

Nuorten Polvijärvi -sivuilla blogissa nuorille kiinnostavat aiheet ja uutiset. Haluatko kirjoittaa blogiin nuoria koskettavasta aiheesta julkaisun? Ota yhteyttä nuoriso-ohjaajaan Ville Hyvöseen.

ANKKURIT

 
angle-left

Blogs

Hyvä tyyppi Jaakko Jolkkonen

Luonnontieteistä innostunut Jaakko kävi CERN:issä asti tutustumassa fysiikan saloihin.

Syyskuun hyvä tyyppi Jaakko Jolkkonen käy kolmatta vuotta Polvijärven lukiossa. Syksy alkoi pehmeästi, sillä oppitunteja ei yhdessä päivässä ole kuin muutama. Se ei kuitenkaan tarkoita, että opiskelu jäisi vähälle, sillä syyskuussa koittavat ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset.

- Ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen vie tänä syksynä aika paljon aikaa. Nyt syksyllä kirjoitan englannin ja biologian. Olen jo kesän aikana valmistautunut ylioppilaskirjoituksiin pelaamalla WordDiveä ja lukemalla biologian oppikirjat läpi.

Jaakon suosikkiaineita lukiossa ovat erilaiset luonnontieteet. Tulevaisuudessa hän haluaisikin opiskella sellaista alaa, jossa voisi hyödyntää luonnontieteellis-matemaattista tietouttaan. Viime syksynä Jaakko kävi fysiikan harrastekurssilla tutustumassa CERN:iin, Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskukseen Sveitsissä.

- Tällä hetkellä oppiaineista eniten kiinnostaa fysiikka, siksi mie sinne CERN:in matkalle lähdinkin. CERN:issä oli kiinnostavaa huomata, miten me olemme vain pieniä pisteitä, kun taas hiukkasfysiikasta puhuttaessa käsitellään järkyttävän suuria kokonaisuuksia.

- Ensi keväänä katellaan, mitä oikeasti haluan elämältä. Diplomi-insinöörin tai lääkärin opinnot kuulostavat ainakin kiinnostaville.

Monipuolisen Jaakon harrastuksiin kuuluu saksofonin soitto, moottoripyörät sekä partio. Partiossa hän on käynyt ensimmäiseltä luokalta asti, joskaan nykyään aika ei meinaa riittää kaikkiin harrastuksiin.

- Viimeiset pari vuotta syksyllä ja keväällä olen käynyt yhdellä vaelluksella, lähinnä Polvijärven ympäristössä ja Kolilla. Joku kerta haluaisin lähteä Kuusamoon kiertämään Karhunkierrokset, ehkä se täytyy laittaa to do -listalle ensi kesälle.

Syksy pimenevine iltoineen ja sateineen ei ole Jaakon lempivuodenaika. Nuori mies löytää kuitenkin syksystä yhden hyvän puolen: omat 18-vuotissyntymäpäivät lokakuussa.

- Aloitan autokoulun syyskuun alussa, mutta auto on jo valmiina pihassa. Ei kyllä vielä tunnu yhtään aikuiselta, Jaakko naurahtaa.

Seuraava hyvä tyyppi on Olli Oinonen.

 

More Blog Entries

Hyvä tyyppi Jenna Karttunen

15-vuotiaan Jenna Karttusen suuntana on elokuussa Polvijärven lukio. Lukiovalinta ei ollut...

Hyvä tyyppi Olli Oinonen

- Kinahmosta tulee vain hyviä tyyppejä, toteaa jo neljäs kinahmolainen Hyvä tyyppi...

Asset Publisher

Yhteystiedot

henkilön kuva
Ville Hyvönen Nuoriso-ohjaaja 0401046208 ville.hyvonen@polvijarvi.fi

Sivu arviointi ja palaute