HUOM! Polvijärvi-päivät on koronaviruspandemian vuoksi peruttu vuoden 2020 kesältä! Pahoittelemme peruutusta.
Polvijärvi-päivien suunnittelu on tulevan kesän osalta täydessä vauhdissa. Päivien ajankohta on lyöty lukkoon, ja tänä vuonna Polvijärven kesän suurinta tapahtumaa vietetään heinäkuussa viikolla 30.
Tapahtuman pääpäivät eli toripäivät pidetään perjantaina ja lauantaina 24.-25.7. Polvijärven torilla.
Totutusta poiketen Polvijärvi-päiviä juhlitaan siis viikkoa normaalia myöhemmin. Perinteisesti päivät on pidetty heinäkuun kolmantena viikonloppuna.
- Viime vuoden puolella huomasimme, että Ilosaarirock järjestetään tänä kesänä samaan aikaan heinäkuun kolmantena viikonloppuna. Päällekkäisyyden vuoksi päätimme siirtää päiviä viikkoa myöhemmäksi, selventää tapahtumatyöryhmän jäsen, viestintäsihteeri Anni Lampinen.
Toripäivien tähtiesiintyjät on myös jo buukattu – perjantaina vietettävän iltatorin aikaan Polvijärven torilavalla esiintyy tummaääninen tanssilavojen suosikki Anneli Mattila & Recados, lauantaina tapahtumayleisön villitsee soulista vaikutteita ammentanut laulaja-lauluntekijä, Vain elämää -tv-sarjastakin tuttu Kasmir.
Esiintyjävalinnoilla haluttiin tarjota viime vuoden tapaan jokaiselle jotakin, ja sama ajatus otetaan huomioon myös muussa tapahtumasuunnittelussa. Nyt kuluvana keväänä kartoitetaan, mitä kaikkea esimerkiksi eri ikäryhmille voitaisiin tapahtuman aikana järjestää. Myös yhdistys- ja kylätoimijaverkostoa tiivistetään ja kannustetaan lähtemään mukaan tapahtumaviikon suunnitteluun.
Viime vuoden yksi vetonaula oli maakunnalliset traktoritaitoajokisat, mutta kisoja ei tänä vuonna Polvijärvi-päivien ohjelmassa nähdä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö jotain ekstraa torille saataisi järjestettyä, uumoilee toinen tapahtumatyöryhmän jäsen, maaseutuasiamies Teuvo Mutanen.
- Meillä on jo kehkeytynyt ideoita toripäivien uusiksi vetonauloiksi, mutta ei niistä vielä tässä vaiheessa sen enempää. Kerromme kyllä kevään mittaa niistäkin, kunhan aika on kypsä, hän toteaa salamyhkäisesti.
Viime vuosina Polvijärven suurin kesätapahtuma on laajentunut lähes viikon kestäväksi useamman tapahtuman kokonaisuudeksi ja tavoittanut tuhansia kävijöitä. Yksistään viime vuonna tapahtumassa arvioitiin vierailleen kolmisen tuhatta henkeä.