Uutiset pääkuva

Asset Publisher

angle-left Samae Koskinen esiintymään vuoden 2019 Polvijärvi-päiville

Samae Koskinen esiintymään vuoden 2019 Polvijärvi-päiville

Polvijärvi-päiviä vietetään ensi kesänä heinäkuun kolmantena viikonloppuna 19.–21.7.

Tänä vuonna perjantain 19.7. toripäivän aloitusta lykätään myöhäisemmäksi. Torille laitetaan pystyyn iltatori sekä järjestetään toritanssit, joita rytmittää rautalankamusiikkia soittava Kalle Kaaja & Antti Tammilehdon orkesteri.

Lauantaina 20.7. Polvijärven torilla vietetään perinteisempää toripäivää, jossa oheistapahtumaa ja tekemistä on tarjolla monipuolisella kattauksella. Polvijärvi-päivien pääesiintyjänä nähdään ja kuullaan Samae Koskinen.

Samae Koskisen Korvalääke vetää ilmaiskeikan torilavalla lauantaipäivänä. Samaen musiikki vetoaa monenlaiseen yleisöön, ja olemme todella tyytyväisiä siihen, että saimme tällaisen artistin päiville esiintymään, kertoo Polvijärven viestintäsihteeri ja tapahtumatyöryhmän jäsen Anni Lampinen.

Viime kesänä Polvijärvi-päiviä juhlittiin suurempina kuin koskaan, ja viime vuoden perintöä on haluttu vaalia myös tällä kertaa.

Saimme viime vuonna erittäin paljon myönteistä palautetta Polvijärvipäivistä, ja sekin kannusti meitä kehittämään tapahtumaa edelleen. Lisäksi pääsemme tänä vuonna hyödyntämään upouutta toriamme toiminta-alueena, joten meillä on myös loistavat puitteet tapahtuman järjestämiseen.

Polvijärvi-päiville rakennetaan parhaillaan omaa verkkosivustoa, jonne kootaan tapahtumaviikon ohjelma sekä tapahtumaa koskevat lisätiedot. Tapahtumasivusto julkaistaan loppukeväästä.

Lisätietoja:

ANKKURIT

 

Asset Publisher

Yhteystiedot

henkilön kuva
Ville Hyvönen Nuoriso-ohjaaja 0401046208 ville.hyvonen@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Jemina Markkanen Etsivä nuorisotyöntekijä 050 348 4278 jemina.markkanen@nuorisoverstas.fi

Aikalisäohjaaja

Sivu arviointi ja palaute