Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Sateenkaariliput liehuvat Polvijärvellä 17. toukokuuta – Samana päivänä järjestetään myös Yhdenvertaisuuden kävely

Sateenkaariliput liehuvat Polvijärvellä 17. toukokuuta – Samana päivänä järjestetään myös Yhdenvertaisuuden kävely

Polvijärven kunta järjestää sateenkaariliputuksen tiistaina 17. toukokuuta. Värikkäät sateenkaariliput liehuvat tuolloin koulukeskuksen ja vapaa-aikatalon saloissa.

Päätöksen liputuksen järjestämisestä teki kunnanhallitus kokouksessaan 9. toukokuuta.

Polvijärven kunta on tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmassaan sitoutunut edistämään tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta sekä ehkäisemään syrjintää kaikessa toiminnassaan. Liputukseen osallistuminen on näkyvä osoitus kuntalaisten osallisuuden, syrjimättömyyden ja yhdenvertaisuuden tukemisesta ja oikeuksien puolustamisesta.

Pride-liputuksessa ei ole kyse yhdistyksen, yrityksen tai kansanliikkeen liputuksesta, vaan ihmisoikeuksien puolesta liputtamisesta.

Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa kaikki viranomaiset edistämään yhdenvertaisuutta aktiivisin toimin, liittyen kaikkiin lain syrjintäperusteisiin, eli esimerkiksi seksuaaliseen suuntautumiseen. Vastaavasti tasa-arvolaki velvoittaa viranomaiset edistämään tasa-arvoa ja ehkäisemään sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää.

Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen sisältyy koulujen opetussuunnitelmiin ja teema on kasvatusmielessä esillä koulujen toiminnassa koko ajan. Perusopetuksen yläluokkien oppilaskunnan hallitus ja lukion opiskelijakunnan hallitus sekä nuorisovaltuusto ovat toivoneet, että sukupuolen moninaisuus otettaisiin laajemmin huomioon koulussa ja kaikissa kunnan toiminnoissa. Liputtaminen on yksi keino osoittaa suvaitsevaisuutta ja kunnioitusta sukupuolten moninaisuutta kohtaan.

Pohjois-Karjalan Seta on haastanut kaikki maakunnan kunnat osallistumaan sateenkaariliputukseen Pride-viikolla, jota vietetään 17.-22. toukokuuta.

Sateenkaariliputuksen lisäksi Polvijärvellä järjestetään 17. toukokuuta Yhdenvertaisuuden kävely. Kulkue lähtee liikkeelle Polvijärven torilta kello 15.

Sateenkaarilippu

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute