Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left ”Todella vaikuttava määrä” – Saimme kaikkiaan 110 ehdotusta Polvijärvelle rakennettavan hoivayksikön nimeksi

”Todella vaikuttava määrä” – Saimme kaikkiaan 110 ehdotusta Polvijärvelle rakennettavan hoivayksikön nimeksi

Polvijärven kunta rakentaa parhaillaan uutta hoivayksikköä kirkonkylälle. Kiinteistöön tulee 60 asuntoa ikäihmisille sekä keskuskeittiö ja ruokailutilat koululaisille ja kunnan henkilökunnalle. Kyseessä on varsin mittava rakennushanke, jonka kustannusarvio on noin 12,3 miljoonaa euroa.

Uuden hoivayksikön rakentaminen alkoi marraskuussa 2022, ja kiinteistön on suunniteltu valmistuvan helmikuussa 2024.

Polvijärven kunta järjesti uuden hoivayksikön nimestä nimikilpailun alkuvuodesta 2023. Helmi-maaliskuun aikana kiinteistölle saattoi ehdottaa nimeä kuka tahansa – ehdotuksensa saattoi jättää nettilomakkeella tai sähköpostitse. Nimiehdotuksia tuli kaikkiaan 110.

- Todella vaikuttava määrä. On hienoa, miten aktiivisesti ihmiset ovat ideoineet nimeä uudelle hoivayksikölle, kunnanjohtaja Heikki Hallikainen toteaa.

- Lämmin kiitos kaikille nimikilpailuun osallistuneelle.

Nimikilpailun voittajan valitsee arvovaltainen raati, joka koostuu kiinteistön käyttäjistä, kunnan viranhaltijoista ja luottamushenkilöistä.

Uuden hoivayksikön nimi valitaan keväällä 2023 ja julkistetaan kuntalaisille järjestettävässä hoivayksikön esittelytilaisuudessa.

 

Lisätietoja:

Kunnanjohtaja Heikki Hallikainen
heikki.hallikainen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6001

Polvijärven kirkonkylälle rakennettava uusi hoivayksikkö, kuva huhtikuulta 2023

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute