Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Polvijärven kunta ja paikalliset yritykset tukevat nuorten kesätyöllistymistä – Infotilaisuus kesätöistä pidetään perjantaina 3. maaliskuuta

Polvijärven kunta ja paikalliset yritykset tukevat nuorten kesätyöllistymistä – Infotilaisuus kesätöistä pidetään perjantaina 3. maaliskuuta

Polvijärven kunta, paikalliset yritykset ja yhteisöt sekä yksityiset työnantajat kantavat kortensa kekoon polvijärveläisten nuorten työllistämiseksi myös tulevana suvena. Kunnan ja yritysten tukemaa työtä voivat hakea vuosina 2004-2008 syntyneet nuoret. Tuki on suuruudeltaan 390 euroa.

- Ajatuksena on kannustaa nuoria löytämään ensimmäisiä työpaikkojaan ja samaan tärkeää työkokemusta. Samalla nuorelle tarjoutuu mahdollisuus päästä tutustumaan itseään kiinnostavaan työhön – työpaikkojahan voi ja kannattaa kysellä omien mielenkiinnon kohteiden mukaan, nuorten kesätyöasioista Polvijärven kunnassa vastaava Sirpa Halonen sanoo.

Periaatteena on, että nuori sopii oma-aloitteisesti kesätyön aloittamisesta työnantajan kanssa. Vasta tämän jälkeen hän täyttää Kuntarekryssä hakemuksen. Kesätyöhakemukset tulee täyttää 13.3.-30.4.2023 välisenä aikana, jotta tukea työllistymiseen on mahdollista saada.

Tulevana kesänä kunta ja yrittäjät työllistävät nuoria koululaisia ja opiskelijoita, jotka

  • jatkavat opintojaan syksyllä 2023 ja jotka eivät ole saaneet muuta työtä
  • ikäryhmään kuuluvia työttömyysturvan ulkopuolella olevia polvijärveläisiä
  • ikäryhmään kuuluvia polvijärveläisiä nuoria, jotka eivät ole saaneet muualta työtä vähintään kahdeksi viikoksi.

Kunnan, yritysten, yhteisöjen ja yksityisten ihmisten tukemissa työpaikoissa nuoret tekevät työtä kymmenen päivän ajan, kuusi tuntia päivässä, viitenä arkipäivänä viikossa. Työsuhteet voivat ajoittua toukokuun alun ja elokuun lopun väliselle ajalle. Työstä maksettava palkka on 39 euroa per vuorokausi.

Polvijärven kunta järjestää nuorille kesätyöinfon perjantaina 3.3.2023 kello 9 Polvijärven koululla. Tilaisuudessa valotetaan muun muassa työnhakuun ja verotukseen liittyviä asioita.

 

Kesätyöasioissa nuoria neuvovat:

Vapaa-aikakoordinaattori Sirpa Halonen
sirpa.halonen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6204

Nuoriso-ohjaaja Ville Hyvönen
ville.hyvonen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6208

Etsivä nuorisotyöntekijä Jemina Markkanen
jemina.markkanen@nuorisoverstas.fi
Puh. 050 348 4278

Inka Mustonen kesätöissä Polvijärvellä

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute