Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Raati on puhunut – Polvijärvelle rakennettavan uuden hoivayksikön nimi on valittu

Raati on puhunut – Polvijärvelle rakennettavan uuden hoivayksikön nimi on valittu

Polvijärven kirkonkylälle rakennettavan uuden hoivayksikön nimi on valittu.

Kiinteistölle sopivan ja sen sisältämiä toimintoja kuvaavan nimen löytämiseksi Polvijärven kunta järjesti nimikilpailun alkuvuodesta 2023. Helmi-maaliskuun aikana uudelle hoivayksikölle saattoi ehdottaa nimeä kuka tahansa – ehdotuksensa saattoi jättää nettilomakkeella tai sähköpostitse. Nimiehdotuksia tuli kaikkiaan 110.

Uuden hoivayksikön nimi on valittu näiden ehdotusten joukosta. Valinnan teki raati, johon kuuluivat kunnanjohtaja Heikki Hallikainen, tekninen johtaja Ari Soikkeli, ruokapalveluiden esihenkilö Saara Pirhonen ja viestintäsuunnittelija Hanna-Leena Kunttu Polvijärven kunnasta, kunnanhallituksen jäsenet Maiju Anttilainen ja Heikki Kuikka sekä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen muutosjohtaja Elina Felin ja palveluesimies Katja Varonen.

Raadin valinta oli yksimielinen.

- Nimi kuvastaa hyvin kaikkia niitä eri ikäisille ihmisille tarkoitettuja toimintoja, joita uuteen hoivayksikköön on tulossa. Lisäksi se sopii hyvin maaseutumaiselle Polvijärvelle, raati perusteli valintaansa.

Nimi julkistetaan kuntalaisille järjestettävässä tilaisuudessa, jonka aikana tarjoutuu mahdollisuus tutustua uuden hoivayksikön rakennustyömaahan. Tilaisuus pidetään tiistaina 9. toukokuuta kello 18 alkaen Polvijärven koulun auditoriossa.

Merkittävä rakennushanke

Polvijärven uuteen hoivayksikköön tulee asuntoja ikäihmisille sekä keskuskeittiö ja ruokailutilat koululaisille ja kunnan henkilökunnalle. Aikanaan siinä tulee siis olemaan toimintoja, joita tällä hetkellä on esimerkiksi Turvalassa sekä Polvijärven koululla.

Kiinteistön rakentamisen on ennakoitu kestävän noin puolitoista vuotta eli urakka saataneen päätökseen helmikuussa 2024.

Uuden hoivayksikön rakentaminen on Polvijärven kunnan historian suurin yksittäinen rakennushanke. Sen kustannusarvio on 12,3 miljoonaa euroa.

 

Lisätietoja:

Viestintäsuunnittelija Hanna-Leena Kunttu
hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6004

Hoivayksikön rakennustyömaa, huhtikuu 2023

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute