Hyvä tyyppi pääkuva

ANKKURIT

 

Hyvä tyyppi goes #PoltsinNuoret!

Hyvä tyyppi goes #PoltsinNuoret!

Kerran kuussa julkaistut Hyvä tyyppi -haastattelut jäävät näin poikkeusolojen aikaan tauolle.

Mutta ei hätää! Polvijärven nuorisovaltuuston nuoret alkavat kirjoittaa tällä samalla sivulla viikoittain #PoltsinNuoret -blogia.

Pääsääntöisesti perjantaisin julkaistavissa blogipostauksissa nuoret kertovat ajatuksistaan poikkeusoloista, antavat vinkkejä mm. kotona olemiseen ja etäopiskeluun sekä toimivat vertaistukena muille nuorille - nuoretkaan eivät ole yksin tässä tilanteessa!

Blogit

Kesäsuunnitelmia

Nuorisovaltuuston Inka ja Anni ovat tehneet kesälle kaikenlaisia suunnitelmia, vaikka epidemiatilanne on niitä alkuperäisiä vähän muuttanutkin. Molempien kesä näyttääkin varsin mukavalta!

Tykkäätkö listoista? Mietitkö mitä pian koittavalla kesälomalla tekisi? Kurkkaa 25 kohdan listaukseemme, niin tiedät mitä poikkeusolojen värittämällä kesälomalla VOI tehdä!

”On siis kevät…”

Kevät on päätösten, päättymisen ja loppumisen aikaa. Vaikka elämme poikkeuksellista kevättä, silti useimmat saavat opintonsa päätökseen. Se on suuri saavutus.

Kesä on jo aivan nurkan takana. Tänä vuonna on niin monta asiaa, mitkä jäävät kesällä mahdottomaksi tehdä. Mutta onneksi ei kaikki.

Kaikki viettävät vappua eri tavoin - tässä nuvalaisten vinkkejä etävapun viettoon!

Onneksi kevät tuli normaaliin tapaan ja saamme nauttia lämpimästä säästä, poikkeusoloista huolimatta. Poimi siis tekstistä vinkit upeista kevätpäivistä nauttimiseen!

Etäopetus on kestänyt nyt vähän yli kuukauden. Siinä ajassa voi olla jo kyllästynyt muiden perheenjäsenten seuraan. Lue muutama vinkki siihen, kuinka kotona olemisesta perheen kanssa poikkeusolojen aikana voi selvitä!

Pääsiäisenä on ollut yleensä tapana tavata isovanhempia ja muita sukulaisia. Millä tavoin voit silti toivottaa heille hyvät pääsiäiset?

Tämän viikon blogissa kerrrotaan asioita, joita voit tehdä kotona näinä poikkeusolojen aikaan. Lue nuorisovaltuuston jäsenten vinkkit tylsyyden poistamiseen!

”Nuortenkin täytyy saada vaikuttaa heitä koskeviin asioihin,” peräänkuuluttaa sekä Polvijärven että maakunnallisen nuorisovaltuuston jäsen Tiina.

Tulevaisuudensuunnitelmat vie kolmea kaverusta eri poluille, mutta yhteinen huumorintaju ja ystävyys yhdistää heidät siitä huolimatta.

- Moi, mä oon Arska, 16-vuotias Arsenij Shadrin esittäytyy Hyvä tyyppi -haastatteluun saapuessaan. - Arsenij on oikea nimeni, mutta kaikki kutsuvat Arskaksi. Arska ei ole sataprosenttisesti paljasjalkainen polvijärveläinen, sillä hän on syntynyt Joensuussa. Hänen perheensä muutti Polvijärvelle Arskan ollessaan kolmannella luokalla. Tuolloin Sotkuman kyläkouluun siirtyneenä hän...

Joulu tuo Inkalle tervetulleen tauon harrastuksien ja nuorisovaltuuston kiireyttämään arkeen.

Kärsivällisyys on hyve, tietää stop motion -legovideoita harrastuksenaan tehnyt Otto.

Hyvä tyyppi Olli Oinonen

Opiskelukiireiden keskellä Olli rentoutuu Höytiäisellä veneillen.

Luonnontieteistä innostunut Jaakko kävi CERN:issä asti tutustumassa fysiikan saloihin.

Liikunnallinen Jenna haaveilee urasta armeijassa.

Haave itsenäistymisestä sai Oonan muuttamaan Joensuuhun.

Johannan kesä tuntuisi tyhjältä ilman pesäpalloa.

Tekijäihmiseksi tunnustautuva Nenna haluaa lukio-opintojen jälkeen armeijaan ja siitä poliisikouluun.

— Merkintöjä per sivu
Näytetään tulokset 1 - 20 / 23

SOME jako

Jaa tämä sivu:

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Päivi Hyytiäinen Nuoriso-ohjaaja 040 104 6208 paivi.hyytiainen@polvijarvi.fi

Nuorisovaltuuston sihteeri. FB: Nuoriso-ohjaaja Päivi Hyytiäinen. IG: @nuorisoohjaajap

henkilön kuva
Anni Lampinen Viestintäsihteeri 040 104 6004 anni.lampinen@polvijarvi.fi

Verkkosivujen päivittäminen

Sivu arviointi ja palaute