Hyvä tyyppi pääkuva

Навигационная цепочка

ANKKURIT

 

Hyvä tyyppi goes #PoltsinNuoret!

Hyvä tyyppi goes #PoltsinNuoret!

Kerran kuussa julkaistut Hyvä tyyppi -haastattelut jäävät näin poikkeusolojen aikaan tauolle.

Mutta ei hätää! Polvijärven nuorisovaltuuston nuoret alkavat kirjoittaa tällä samalla sivulla viikoittain #PoltsinNuoret -blogia.

Pääsääntöisesti perjantaisin julkaistavissa blogipostauksissa nuoret kertovat ajatuksistaan poikkeusoloista, antavat vinkkejä mm. kotona olemiseen ja etäopiskeluun sekä toimivat vertaistukena muille nuorille - nuoretkaan eivät ole yksin tässä tilanteessa!

angle-left

Дневники

Kesä saapuu, kaikesta huolimatta

Kesä on jo aivan nurkan takana. Tänä vuonna on niin monta asiaa, mitkä jäävät kesällä mahdottomaksi tehdä. Mutta onneksi ei kaikki.

Kesää odotellessa. Minä ainakin yritän ajatella, että kesä on täällä jo. Maanantaina taivas murisi ja satanut on muutamana päivänä, eikös kuulostakin kesältä?


Kultainen kesäilta Martonvaarassa.

Pari vuotta sitten suuri juttu oli kirjoittaa "summer bucket list", ja miksi ei tehdä sitä nyt? Tai voithan kirjoittaa sellaisen ensi vuotta varten, jolloin kaikkien kesätapahtumienkin pitäisi olla normaalisti toiminnassa.

Summer bucket listiin voit kirjoittaa asioita, joita haluaisit tehdä kesän aikana. Itseä kiinnostavien tavoitteiden listaaminen on oikeasti aika miellyttävää ja asiat tulee silloin helpommin tehtyä. Kesän jälkeen on sitten enemmän muisteltavaa, kun kesä ei mennyt sohvalla löhöillessä.


Aamukaste.

On niin monta asiaa, mitkä jäävät kesällä mahdottomaksi tehdä. Mutta ei kaikki. Minulle toivoa antavat kesäinen luonto ja siellä elelevät olennot, vaikka en minäkään siedä niitä kaikkia öttimörriäisiä.

Nuotiolla istuminen, kalassa käyminen tai vaikka uiminen yhdenkin hyvän ystävän seurassa tuntuu ajatuksena toivoa antavalta.


Kalastamassa auringon laskeutuessa.

Kesäterveisin, Tiina

 

Другие записи блога

Vappukisoja perheen kanssa tai etäbileet - Hauskaa etävappua!

Meidän vappuihin kuuluu perinteisesti simaa, munkkeja, serpentiiniä, ilmapalloja ja vappuajot....

”On siis kevät…”

Kevät on monessa mielessä päätösten, päättymisen ja loppumisen aikaa. Eskarit päättävät uransa...

Публикатор

Yhteystiedot

henkilön kuva
Päivi Hyytiäinen Nuoriso-ohjaaja 040 104 6208 paivi.hyytiainen@polvijarvi.fi

Nuorisovaltuuston sihteeri. FB: Nuoriso-ohjaaja Päivi Hyytiäinen. IG: @nuorisoohjaajap

henkilön kuva
Anni Lampinen Viestintäsihteeri 040 104 6004 anni.lampinen@polvijarvi.fi

Verkkosivujen päivittäminen