Uutiset pääkuva

Innehållspresentatör

angle-left Penkinpainajaisia vietettiin Polvijärven lukiossa seitsemän abiturientin voimin

Penkinpainajaisia vietettiin Polvijärven lukiossa seitsemän abiturientin voimin

Polvijärven lukiossa vietettiin tänään penkinpainajaisia, tuttavallisemmin penkkareita. Lukion seitsemälle abiturientille se tarkoitti ikimuistoista koulupäivää, kuntalaisille puolestaan ripausta karnevaalitunnelmaa.

Abiturienttien koulupäivä alkoi riehakkaasti koululla pidetyssä abishow’ssa, jonka ohjelmistoon kuuluivat muun muassa leikkimieliset visailut ja opettajien huumorintajua koettelevat ohjelmanumerot. Viimeistään erilaisia kykyjä mittaavassa talent-kilpailussa lukion opettajat pääsivät osoittamaan muutkin kuin opetustaitonsa.

Ainutlaatuisen juhlan tunnelmasta nauttivat paitsi persoonallisesti pukeutuneet abit, myös kutsuvieraat, opettajat ja Polvijärven koulun oppilaat.

Yksi päivän kohokohdista oli perinteikäs penkkariajelu. Puolenpäivän paikkeilla abit kapusivat kuorma-auton lavalle ja lähtivät ajelulle karkkiämpäreineen. Polvijärventien varteen kokoontunut väki seurasi mielenkiinnolla penkkarirekan kulkua – kuuluuhan traditioihin karkkien heittäminen rekan lavalta.

- Mie kerään kotimatkalla viimeisetkin karkit, jotta eivät jää maahan ympäristöä roskaamaan, eräs koululainen valotti suunnitelmiaan makeisten noukkimisen lomassa.

Penkkaripäivän jälkeen abiturienteilla on ohjelmassa lukuloma ja sen jälkeen ylioppilaskirjoitukset, jotka alkavat 14. maaliskuuta äidinkielen ja kirjallisuuden lukutaidon kokeella.

ANKKURIT

 

Innehållspresentatör

Yhteystiedot

henkilön kuva
Ville Hyvönen Nuoriso-ohjaaja 0401046208 ville.hyvonen@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Jemina Markkanen Etsivä nuorisotyöntekijä 050 348 4278 jemina.markkanen@nuorisoverstas.fi

Aikalisäohjaaja

Sivu arviointi ja palaute