Polvijärven kunta tarjoaa peruskoulun ja lukion oppilaille sekä henkilöstölle ainutlaatuisen elämyksen järjestämällä soppatykkiruokailun tiistaina 30. toukokuuta. Tuolloin koululounaaksi tarjotaan kenttäkeittimessä valmistettua hernekeittoa.
- Samalla kunnalle tarjoutuu mahdollisuus harjoitella poikkeusoloissa tapahtuvaa muonitusta. Esimerkiksi pitkäkestoisen sähkökatkon aikaan on kaasukäyttöisellä soppatykillä mahdollista ruokaa valmistaa, Polvijärven kunnan ruokapalvelujen esihenkilö Saara Pirhonen kertoo.
Polvijärven kunta hankki alkuvuodesta kenttäkeittimen osana poikkeusoloihin varautumista. Sillä on mahdollista valmistaa ruokaa yhdellä kertaa 150 litraa.
Koululaisten soppatykkiruokailu järjestetään yhteistyössä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa. Piiripäällikkö Antti Teräväinen on tapahtumassa paikalla, häärien soppakauhan varressa ja vastaten koululaisten mahdollisesti esittämiin, varautumista ja poikkeusoloja koskeviin kysymyksiin.
- Ruokailu on monella tapaa opetuksellinen tilanne: keittiöhenkilökunta opettelee käyttämään soppatykkiä, ja kouluyhteisö saa lounasruokailun lomassa tietoa ja kokemusta poikkeusolojen aterioinnista, Pirhonen toteaa.
Soppatykkiruokailu järjestetään kirkonkylällä, Polvijärven koulun B-talon pihalla. Sen aikana hernekeitolla käy kaikkiaan noin 400 koululaista ja koulun henkilökuntaan kuuluvaa.
Lisätietoja:
Ruokapalveluiden esihenkilö Saara Pirhonen
saara.pirhonen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6115