Hyvä tyyppi pääkuva

ANKKURIT

 

Hyvä tyyppi goes #PoltsinNuoret!

Hyvä tyyppi goes #PoltsinNuoret!

Kerran kuussa julkaistut Hyvä tyyppi -haastattelut jäävät näin poikkeusolojen aikaan tauolle.

Mutta ei hätää! Polvijärven nuorisovaltuuston nuoret alkavat kirjoittaa tällä samalla sivulla viikoittain #PoltsinNuoret -blogia.

Pääsääntöisesti perjantaisin julkaistavissa blogipostauksissa nuoret kertovat ajatuksistaan poikkeusoloista, antavat vinkkejä mm. kotona olemiseen ja etäopiskeluun sekä toimivat vertaistukena muille nuorille - nuoretkaan eivät ole yksin tässä tilanteessa!

angle-left

Blogs

Hyvä tyyppi Inka Mustonen

Joulu tuo Inkalle tervetulleen tauon harrastuksien ja nuorisovaltuuston kiireyttämään arkeen.

Pian koittava joulu on 14-vuotiaasta Inka Mustosesta ihanaa aikaa. Heillä on perheen kesken paljon yhteisiä jouluperinteitä, joiden kanssa aika kuluu rattoisasti.

- Ensiksi aamulla katsotaan yhdessä Lumiukko -elokuva. Sitten syömme päivällä joulupuuron, vierailemme haudoilla ja käymme kylässä sukulaisten luona, ja illalla syödään hyvää ruokaa ja vietetään rennosti aikaa yhdessä, hän luettelee.

Tärkeintä joulussa on kuitenkin sen syvempi sanoma. Inkalle joulu merkitsee antamisen ja saamisen juhlaa, jolloin yhdessäolo perheen kesken korostuu. Myös ystävien kanssa vaihdetaan pienet joululahjat viimeisenä koulupäivänä ennen joululomaa.

Syksyllä nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi valittu Inka on myös mukana oppilaskunnan hallituksessa sihteerinä. Inka pitää siitä, että hänellä on mahdollisuus päästä vaikuttamaan nuorten asioihin kotipaikkakunnallaan.

- Koen, että miulla on ideoita ja intoa vaikuttaa meitä nuoria koskeviin juttuihin ja tuoda nuorten näkemystä enemmän esille. Samalla saa innostettua myös muita ottamaan osaa vaikuttamiseen, mikä tuntuu myös kivalta, hän tuumii.

Inka myöntää, että ensimmäisissä nuorisovaltuuston kokouksissa häntä jännitti kertoa omista ideoistaan ääneen. Lopulta hän kuitenkin uskaltautui, ja huomasi ettei omien ajatusten julkituominen olekaan niin pelottavaa – täytyy vaan uskaltaa avata suunsa ja saada muutkin innostumaan ideasta.

Luottamustoimien ohella Inka myös jaksaa harrastaa vaikka mitä – kuten partiota, kanteleen soittoa, ja on heillä kolmen ystävän kanssa yhteinen bändiprojektikin. Musiikin Inka kertoo olevan hänen erityinen intohimonsa kohde.

- Kanteletta olen soittanut jo 7–8 vuotta, ja soitan sekä laulan bändissämme ”Nuori katastrofi”. Bändissä soittaminen on erityisen ihanaa, sillä siinä itseään saa toteuttaa yhdessä ystävien kanssa. Lisäksi kirjoitan myös omia biisejä, mutta tässä vaiheessa teen niitä lähinnä omaksi ilokseni.

Inka paljastaa haaveilevansa musiikkiurasta, ja toivoo työllistyvänsä ennen pitkää alalle. Hän tietää sen olevan haastavaa, mutta koskaanhan ei tiedä, jos ei edes yritä.

- Ei miulla oikeastaan ole edes sitä ”plan B:tä”, en ole sellaista ehtinyt vielä miettiä. Artistin uraa haluan, ja siihen myös tähtään.

Unelmaa tavoitellakseen yläasteen kahdeksannella luokalla oleva Inka suuntaa katseensa toisen asteen opintoihin. Muilta paikkakunnilta löytyvät taide- ja musiikkilukiot kuulostavat hänestä houkuttelevilta, mutta ei hän tyrmää täysin Polvijärven lähilukiotakaan.

- Lähilukion etuja olisi ainakin se, ettei tarvitsisi vielä lähteä kotoa mihinkään. Ja on meidän lukiollamme hyvä mainekin, hän pohtii.

More Blog Entries

Hyvä tyyppi Otto Tahvanainen

Polvijärven lukion abiturientti Otto Tahvanainen (17 vuotta) on jo suunnitellut, mitä hän...

Hyvä tyyppi Arsenij Shadrin

- Moi, mä oon Arska, 16-vuotias Arsenij Shadrin esittäytyy Hyvä tyyppi -haastatteluun...

Asset Publisher

Yhteystiedot

henkilön kuva
Päivi Hyytiäinen Nuoriso-ohjaaja 040 104 6208 paivi.hyytiainen@polvijarvi.fi

Nuorisovaltuuston sihteeri. FB: Nuoriso-ohjaaja Päivi Hyytiäinen. IG: @nuorisoohjaajap

henkilön kuva
Anni Lampinen Viestintäsihteeri 040 104 6004 anni.lampinen@polvijarvi.fi

Verkkosivujen päivittäminen

Sivu arviointi ja palaute