Kulttuuri-, urheilu- ja vapaaehtoistyön palkinnot

Navigaatiovalikko

ANKKURIT

 

Ehdota kulttuuri-, urheilu- ja vapaaehtoistyön sekä vuoden liikuttaja palkinnon saajaa vuodelta 2022

Kulttuuri-, urheilu- ja vapaaehtoistyön palkinnon saajat

Sivistyslautakunta on palkinnut perinteisesti kuntalaisten sekä paikallisyhdistyksien ja -järjestöjen ehdottamia kulttuurin, liikunnan ja vapaaehtoistyön parissa ansioituneita polvijärveläisiä. Kuntalaiset, yhdistykset ja järjestöt voivat ehdottaa palkinnonsaajia.

Vuoden 2023 palkittavat - lue uutinen tästä.

Vuoden 2024 palkinnonsaajien ehdotuskampanja alkaa jälleen loppusyksystä.

 

Palkintoluokat ja palkinnot

Käytössä kaksi palkintoluokkaa: urheilupalkinto ja kulttuuri- ja vapaaehtoistyön palkinto.

Urheilupalkintoja myönnetään yhdeksän erilaista, kulttuuri- ja vapaaehtoistyön palkintoja myönnetään kumpiakin kaksi. Jokaiselle palkinnolle on kirjattu omat palkitsemisperusteensa. Lisäksi kuntalaiset voivat ehdottaa vuoden liikuttajaa.

Palkitut saavat rahapalkinnon sekä erillisen diplomin. Rahapalkinnot ovat suuruudeltaan 50–150 €.

 

Ehdota palkittavaa Miunpalveluissa tai omalla lomakkeella

Palkittavaa voi ehdottaa sähköisesti Miunpalvelut -palvelussa:

Palkinnon myöntämiseksi on tärkeää, että kaikkiin lomakkeella pyydettyihin tietoihin on vastattu. Miunpalveluihin täytyy tunnistautua esimerkiksi omilla pankkitunnuksilla.

Paperisen lomakkeen voit täyttää:
Kirjastossa - jätä lomake kirjaston palautelaatikkoon
Vaparilla - jätä lomake vahtimestarikopin viereiseen postilaatikkoon
Kunnanvirastolla - jätä lomake aulassa sijaitsevaan laatikkoon


Ehdota sähköpostilla:
Lähetä meiliä osoitteeseen koulutoimisto@polvijarvi.fi - Laita otsikoksi Palkinnot 2023, kerro mitä palkintoa ehdotat ja kenelle. Muista perustella.
 

Ehdotuslomakkeen voi täyttää myös paperisena ja toimittaa itse eteenpäin. Lomakkeet löytyvät ladattavana alta. Lomakkeet jätetään määräpäivään mennessä sivistyslautakunnalle osoitteeseen:

Koulutoimisto
Polvijärventie 4
83700 Polvijärvi

Miten ehdotuksesi jätätkin, muista hyvät perustelut!

 

Palkitsemisperusteet

Tarkemmat palkitsemisperusteet löytyvät ladattavina alta, Miunpalveluista sekä vapaa-aikatalo Vaparilta.

Asiakirja- ja mediatiedostot

Sisältöjulkaisija

Sivu arviointi ja palaute