Osallistu ja vaikuta
Osallistu ja vaikuta pääkuva
Osallistu ja vaikuta
ANKKURIT
Osallistu ja vaikuta
Osallistu ja vaikuta
Tältä sivulta löydät erilaisia osallistumis- ja vaikuttamiskeinoja, joilla pääset mukaan kunnan päätöksentekoon. kunnan viranhaltijasta, työntekijästä, luottamushenkilöstä tai kuntalaisesta – on tärkeä osa meidän kaikkien yhteistä Polvijärveä. Siksi on tärkeää, että jokaisella on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa omassa kunnassaan.
Jokainen – oli kyse sittenVoit antaa palautetta jokaisella verkkosivustomme sivulla sen alaosasta löytyvästä "Anna palautetta sivusta" -painikkeesta.
Kuntalaisaloite teksti
Kuntalaisaloite
Kuntalaisaloite on lähivaikuttamisen keino, jolla kuntalaiset voivat tuoda äänensä kuuluviin kunnan asioissa. Kuntalaisaloite on yksittäisen asukkaan tai kunnassa toimivan yhteisön tai säätiön laatima kirjallinen aloite, jonka kautta voidaan vaikuttaa suoraan oman kuntansa toimintaan ja päätöksentekoon. Lisätietoa kuntalaisaloitteesta saat esimerkiksi Kuntaliiton verkkosivuilta.
Kuntalaisaloitteen Polvijärven kunnalle voit tehdä Miunpalvelut.fi -palvelussa. Huomioithan, että tehdäksesi kuntalaisaloitteen sinun tulee tunnistautua palveluun esimerkiksi omilla pankkitunnuksillasi.
Kansalaisneuvonta teksti
Kansalaisneuvonta
Kansalaisneuvonta ohjaa oikeaan julkiseen palveluun ja neuvoo palveluiden käytössä. Palvelun avulla saat lisätä tietoisuutta julkisen hallinnon palveluista, ja se myös helpottaa niissä asiointia.
Kansalaisneuvonnassa ei voi saada vireille viranomaisasioita — sen sijaan se opastaa sinut oikean viranomaisen luokse.
Kansalaisneuvonnan palvelukanavia ovat puhelin, sähköposti, sähköinen yhteydenottolomake, chat ja etäyhteys. Tekstiviestikanavaa voivat käyttää sitä tarvitsevat erityisryhmät, esimerkiksi puhe- ja kuulovammaiset.
Lue lisää kansalaisneuvonnasta www.kansalaisneuvonta.fi