Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Polvijärven viirejä saatavilla

Polvijärven viirejä saatavilla

Polvijärven kunta on hankkinut erän niin sanottuja isännänviirejä. Kolme kappaletta viirejä on jo nostettu salkoihin Polvijärven torille kevättä vastaanottamaan. 

Viiri on punavalkoinen, kuten ennenkin. Yläosassa komeilee vaakunasta tutut kolme hanhea. Häntää koristaa Pohjois-Karjalaa kuvastava korokuvio. 

Voit nyt hankkia viirin omaksi 60 euron kappalehintaan kunnanvirastolta. Vain korttimaksut!

Mitat:
Koko on 50 x 450 cm. 
Paino on 350 g

Koko on sopiva 9 metrin salkoon, mutta sitä voi yhtä hyvin käyttää myös muun kokoisiin salkoihin. Viirit tehdään Suomessa. Materiaali on sään kestävää Texmesh-polyesteriä. Painatus on tehty läpi materiaalin eli kääntöpuoli on peilikuvana. 
Ripustuslenkissä muovinen tangon narujen vastakappaleisiin sopiva pikalukko. 


Tiedätkö miten viiriä käytetään?

Kotiseutuviiri, jossa useimmiten on kotikunnan (tai entisen kotikunnan) vaakuna, rinnastetaan isännänviiriin. Isännänviiri on yleisnimitys viirille, jota pidetään nostettuna omakotitalon tai kesämökin lippusalkoon. Isännänviirin sanoma on, että isäntäväki on paikalla viirin ollessa nostettuna.

Isännänviirinä voidaan käyttää suku-, kotiseutu-, kaupunki-, kunta-, maakunta- tai siniristiviiriä. Isännänviirin käyttäjä valitsee viirin yleensä syntymäseutunsa mukaan. Isännänviirin käyttöä eivät sido liputussäännöt, joten sitä voi käyttää oman harkintansa mukaan, ja se saa olla tangossa ympäri vuorokauden. Hyvään liputustapaan kuuluu, että viiri otetaan pois tangosta liputuspäivinä. Isännänviirillä ei myöskään suruliputeta.
(Lähde: Suomen Kotiseutuliitto)

Valmistajan vinkit viirin elinkaaren pidentämiseen:
-Ota viiri alas ääriolosuhteissa
-Nosta viiri tankoon vastapuolelle lujitemuovisen lipputangon pystysaumaa, jotta viirin yläpää ei hankaa tangon koholla olevaan saumaan
-Varastointi kuivana ja kuivassa tilassa, suojassa auringonvalolta

 

Kunnanvirastolla voi asioida arkisin klo 9-11 ja 12-15.

Lisätietoja:

Viestintäsuunnittelija Sanna Niskanen

Puh. 040 104 6004

sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Polvijärven viirit torin reunalla.

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija. Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen. Tietosuoja- ja tietoturvavastaava, järjestöyhteyshenkilö.

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute